Mannequin - altered art

Vuoden Askartelijakilpailun 2017 kolmas työ ja tällä kertaa aiheena paperi.
Vihdoinkin keksin käyttöä mallinukelle joka olin jo vuosi sitten pelastanut joutumasta roskiin. Ei ollut enää kelvollinen olemaan esillä koska kädet olivat kadonneet. On siis vuoden seissyt mun askarteluhuoneessa odottamassa inspiraatiota. Nyt se sitten kolahti.









            Pellavakangasta löyhästi noiden kirjojen taakse jotta puku ei olisi liian paljastava.
Iso varjostin Punaisen Ristin Kontista.2 eur




Mallinukke ja kanaverkosta tehty hameen runko.


Satoja vanhoja kirjansivuja mistä tehty ns.kukkasia taittamalla.
jokainen sivu liimattu yleisliimalla verkon reikään.
Tähän liimausprojektiin kului noin kolme päivää aamusta iltaan.






Nahkakantisista kirjoista selkäosat mattopuukolla irti.
Ne liimasin pellavakankaaseen kiinni. Tästä tuli hameen yläosa. 

Vanha pöytävalaisin sai kultamaalia pintaan.
Lamppu Cascon liimalla vanhaan Arabian lautaseen kiinni.
Jotta tuo pää kestää painon on liiman annettava kuivua rauhassa 24h.


Varmistus että pää pysyy paikallaan.


                   Eka ajatus oli jättää tuo sininen kuvio esille mutta lopuksi en pitänytkään ajatuksesta.
Näin ollen siihen liimasin myös kirjan selkäosia ja näin kokonaisuus oli ehjempi.
Kaulakoruna metallin porauksesta jäänyttä spriraalia.
Ne olen käsitellyt Ice Resin kuumennettavilla mömmöillä sekä mustalla gessolla.


Näiden kilpailutöiden luominen on ollut todella hauskaa.
Ensin hirvitti ajatus löydänkö ja osaanko tehdä jotain. Mutta lopuksi kaikki oli todella helppoa 
ja hauskaa. Marraskuun 4pvä Lahdessa selviää voittaja ja mina se en ole.
Sen sain tietää pari päivää sitten
Mutta tunnen olevani voittaja koska pääsin finaaliin.
En koe olevani perinteinen askartelija ja se mua vähän mietitytti kun pähkäilin ajatuksella hakea vai eikö hakea kilpailuun. Mutta onneksi hain. Kiva koetella omia mahdollisuuksiaan ja rajojaan.
Poiketkaa Lahden Kädentaito messuilla jos mahdollista.
Minä ainakin aion olla siellä  hurraamassa voittajalle.

Kiitos kun piipahdit!
Lena




Post a Comment

Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!

Instagram

Lena Blankenstein-Holmström. Theme by STS.